25.5.13

Noin 22 vuotta sitten...


...kotiin tallusteli ensimmäinen koirani Quizas Old Maid ("Kitsas Vanha Piika") eli Ronja! Pitkän väännön jälkeen sain koiran, jota olin aina toivonut. En voi muistaa mistä koirarakkaus olisi alkanut, taitaa olla kirjoitettu geeneihin.

Mummolan pitkäkarvainen collie Sabi vaikutti rotumieltymyksiin alussa. Omanarvontuntoisempaa ja älykkäämpää koiraa sai hakea. Sabi autteli lehmiä paimentamalla tilan töissä ja toimi myös pihan vahtina. Collie sittemmin jäi, mutta rotumieltymykset on pyörineet pääasiassa paimenkoirien puolella varmaankin Sabin ansiosta.

Mummolan Sabi vuonna 1984.

Ronja oli luonteeltaan hyvin haastava tapaus. Älykäs kuin mikä, mutta terävä, varautunut ja hermoissa oli puutteita. Koulutusta tosin auttoi (suunnaton) ahneus, taistelutahto ja pallokin kelpasi palkaksi. Varsin voimakastahtoinenkin Ronja oli, mutta taisipa se saada osansa myös kokemattoman nuoren ensimmäisenä koirana...Siitä (ja alkuperäisistä aikomuksistani) huolimatta kuitenkin kisattiin ja saatiin tuloksia aikaan. Aluksi oli tarkoitus vain lenkkeillä, käydä tottelevaisuuskoulutuksessa ja ehkä muutamassa näyttelyssä. Toisin kävi kun sana agility-nimisestä harrastuksesta kiiri ja naapuruston suursnautseri Iita ja partacollie Mali omistajineen aloittivat harrastuksen. Agilityn pariin sitä itsekin tiensä löysi ja alun nikottelun jälkeen jopa kilpailut alkoivat kiinnostaa. Agility vei mukanaan mukavana yhteisenä harrastuksena.

Barffausta 90-luvulta. Ruoka maittoi ja syötävää helposti löytyi vaikka lumen alta.




Koiramaailman nurjaan puoleen sain heti tutustua kun Ronjalla todettiin kaihi parivuotiaana. Vastauksen, "ehkä vuoden päästä" kysymykseen: "milloin se aikaisintaan alkaisi vaikuttaa näköön?", eläinlääkäriltä saatuani olin kyllä murheissani. Kyseessä oli pitkään odotettu ensimmäinen koira ja juuri oltiin päästy koukuttavan agilityn kisaamisen makuun. Jos Ronjan näkö olisi mennyt, ei olisi ollut mitään takeita, että se olisi kyennyt tämän puutteen kanssa edes elämään. Onneksi kaihi ei näköön ikinä vaikuttanut! Liekö belgeillä kaihi yleensäkin etenemätöntä lajia. 

Parhaimpina saavutuksina Ronjan kanssa saavutettiin agilityvalion arvo, Joukkue-SM pronssia, 2 piirinmestaruutta, Pedigree Pal-cupista tuli pari sijoitusta finaaleissa asti ja joitain eri yhdistysten Vuoden agilitykoira-sijoituksia. Tokossakin kisattiin, mutta Ronjan ailahtevaisuudesta johtuen oma motivaatio loppui. Avointa luokkaa pidemmälle ei varmaan oma mielenkiinto silloin olisikaan riittänyt ja kun tulostaso vaihteli niin paljon eri päivän mukaan, jätettiin tokokisailu parhaimpina saavutuksina kaksi avoimen luokan ykköstulosta. Jälkeä harrastettiin myös niinkuin kaikkien muidenkin koirien kanssa on tullut tehtyä, mutta Ronjan paha paukkuarkuus ei jättänyt vaihtoehtoja kilpaillako vai ei.

Ylpeä SM-mitalisti.

Ohessa myös muutamia skannattuja ja pikakäsiteltyjä kuvia kisoista ja reissuista. Kuvista voi todeta kuinka laji on muuttunut! Maksien hypyt ei onneksi ole enää 75 cm eikä varmaan (ainakaan toivottavasti!) kukaan enää treenaa betonilla...:/

Epikset muistaakseni meidän ensimmäisellä treenihallilla. Pohja ei ihan paras mahdollinen...:/ Betonin päällä saatettiin myös käyttää kovaa ja liukasta viiramattoa.

Viralliset kisat Rovaniemellä 20.-21.6.1992. Pohja ok vaikka taisi olla kovahko, mutta tuo pujottelu etualalla näyttää aika mielenkiintoiselta :D. Mitenkähän esim. pienet koirat pystyivät pitämään rytmiä hyppiessään pohjalaudan yli...keppien välit myös näyttää tosi lyhyeltä. Pöytä oli hyvin yleinen este ja jopa maassa makaavaa litteää taukoruutua näki. Tai siis ei sitä välttämättä esim. ruohon seasta oikein aina edes nähnyt. Siinä meni aika reippaasti aikaa kun koiraa siihen keskelle koitti asetella. Nykyään lajin luonne ei ihan salli sellaista säätämistä :)

Estevälit taisi olla keskimäärin pitempiä kuin nykyään. Ronja oli todella irtoavaa ja estevarmaa tyyppiä ja loppusuorissa siitä oli etua. Putkihulluna koirana saattoi vaan sitten irrota radan toiseen päähän vaikka vain sivusuunnassa näkyvään putkeen.
Pedigree Cupin osakilpailu Kempeleessä 30.7.1995.

Agikisareissuja tuli tehtyä enemmän kuin tarpeeksi ja silloin tällöin mielessä soi biisin sanat: "Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä..." Mikkelissä nimittäin käytiin täältä Oulun kupeesta ihan vain päiväseltään kisaamassa ja vain yhden startin. Kaikenmaailman yöpymisvirityksiäkin reissuissa nähtiin mm. eräällä reissulla pienen mökin lattia oli täynnä makuupussimajoittujia. Ihmettelen näin jälkikäteen miten niin koiraepäsosiaalisen Ronjan kanssa tällaiset reissut yleensä onnistui :D Samoin sellaiset "yhteistreenit" kun mentiin sikin sokin esteitä ja A-esteen harjalla saattoi tulla toinen koira vastaan...Vaikka monia asioita noilta ajoilta muistelee lämmöllä niin ihan kiva, että nykyään meininki on kontrolloidumpaa ;) Ja turvallisuusnäkökohdat on huomattavasti paremmin huomioitu.

Pyhäsalmen kisareissulta elokuussa 1994. Reissukavereina pumi Pessi (Napos Feledekeny) ja briardi Kito (Hanumanin Rosita).

"Pikkuveli" Aten kanssa vuonna 1996.

13-vuotias Ronja viimeisenä kesänään vuonna 2004 grillivahtina.

2 kommenttia:

Minnis kirjoitti...

Ihania kuvia menneiltä ajoilta! :D Mä muistan, kun olen käyny eka kertaa katsomassa pikkuista Ronja-pentua. Ja muistan tuon hallin. Aika hyvin on saatu Kito ja Ronja mahtumaan samaan kuvaan. Muistan, että tuolla reissulla runsaat palkinnot mahtui autoon hieman hankalammin. Oi noita aikoja... :D

Ärripyrrit kirjoitti...

Oi aikoja, oi tapoja...Kuvista tulee kyllä kaikenlaisia muistoja mieleen. Kito ja Ronja tosiaan näyttää ihan rennoilta tuossa kuvassa. Eli ei varmaan ihan hirvittävän käskyn allakaan oo tarvinnu pitää :D