Lauantaina Kirsi Sainio avasi tilaisuuden ja kertoi perinnöllisyyden perusteista, geenitesteistä sekä sikiön kehityksestä ja sen häiriöistä. Lounaan jälkeen Katariina Mäki avasi kuinka jalostuskoirien valinnassa voi hyödyntää jalostustietojärjestelmää sekä esitteli uudet JTO-mallirungot. Päivän lopuksi Merja Dahlbom luennoi lisääntymisongelmista. Niitä tuntuu riittävän monessa rodussa niinkuin yleensäkin monenlaisia ongelmia.
Kovasti puhutaan sen puolesta, että jalostuksen pitäisi mennä terveempään suuntaan, mutta miten käytännössä saataisiin rakenteidensa ja terveystilanteidensa suhteen suossa rypevät rodut paremmalle tolalle. Roturisteytykset voisivat olla tässäkin asiassa eduksi niinkuin myös roduissa, joissa geenipooli on jo haitallisen pieni, mutta kynnys siihen on varmasti suuri. Suurin osa haluaa säilyttää oman rotunsa omanlaisena vaikka ongelmat ovat jo kestämättömiä; sukuprosentit kasvaa, rakenteet haittaavat normaalia elämää ja synnyttämistä.
Sunnuntaina aloitettiin Kirsi Sainion luennolla koirarekisteriohjeen muutoksista sekä poikkeusluvista. Sen jälkeen seurasi Nina Mennan suorastaan paatoksellinen luento terveen ja toiminnallisen koiran jalostuksesta. Hän korosti erityisen painokkaasti terveen luuston merkitystä jalostuskoiralle sekä valotti pitkän oirelistan avulla nivelrikkoaan kipuilevan koiran tunnistamista. Tätä asiaa ei saisi missään nimessä väheksyä. Meidän vastuulla on tuottaa koiria, joitten ei tarvitse kärsiä kivuista sekä tietoa pitää levittää kipuilevan koiran tunnistamisesta koska hyvin usein, jopa kokeneilta koiraihmisiltä jää tunnistamatta koiran krooninen kipu. Saati sitten kotikoirien omistajilta! Ninalla on kokemusta aiheesta työnsä lisäksi myös omien koiriensa kipuilujen takia. En voisi olla enempää samaa mieltä asioista mitä hän toi esille! Renellä todettiin viime joulukuussa vakava-asteinen nivelrikko molemmissa lonkissa ja oireet harhautti epäilemään milloin mitäkin. Ja koska sen lonkat on alunperin kuvattu C/C ilman nivelrikkoa, ei tullut itselläkään mieleen, että lonkat voisivat olla kaiken takana...
Riitta Liimatainen puolestaan kertoi tänä vuonna perustetun Luonnetoimikunnan kokoonpanosta ja toiminnasta sekä esitteli erilaisia tapoja testata koiran luonnetta. Jatkokurssilta oli tuttua MH-kuvauksen kulku, mutta hän esitteli lisäksi mm. Jenkeissä käytössä olevan aggressiotestin, jonka on luotu testaamaan hylättyjen koirien uudelleensijoittamisen onnistumista. Riitta kannusti rotuyhdistyksiä kysymään apua rodun luonneprofiilin teossa MH-kuvaukseen. Asiantuntemusta heiltä löytyy vaikkei MH-kuvauksessa olisi rodun edustajia vielä käynyt. Luonnetestitulokset antavat tähän osviittaa ja kun rotuyhdistyksen puolelta täytetään kyselylomakkeet, alkaa rodun tyypillinen käytös hahmottumaan.
Lounaan jälkeen ääneen pääsi Marjatta Snellman, jonka asiantuntemusta olisi hyvin moni kuunnellut pitempäänkin. Hän kertoi luusto- ja nivelsairauksien työryhmän edustajana työryhmän toiminnasta sekä mm. näytti röntgenkuvista kyynärvian ja lonkkavian merkkejä. Työryhmä on hyvin aktiivinen palaveeraamaan muiden Pohjoismaiden kanssa ja suomalaista asiantuntemusta arvostetaan niin paljon, että nykyisin Annie Liman käy Ruotsissa arvioimassa lonkkatuloksia kerran viikossa. Puhetta tuli siitä, että miksei lonkkakuviin laiteta muita löydöksiä esim. jos selkänikamissa on jotain merkkejä sairaudesta ja Marjatta kertoi, että muutamat rotuyhdistykset on ehdottomasti ja lakimiehen uhalla kieltäneet, ettei sinne saa laittaa mitään muuta kuin koiran omistaja on allekirjoituksessaan luvannut eli lonkkatuloksen. Ei kovin avointa peliä kyllä...(Muut) rotuyhdistykset voivat halutessaan alkaa ajamaan tätä asiaa eteenpäin ja voi olla, että tilanteeseen saadaan sitä kautta muutos. Toki useamman portaan täytyy se ensin hyväksyä.
Viimeisenä oli rotuyhdistyksen puheenvuoro, jota oli kutsuttu käyttämään Timo Kilpeläinen Suomen Beaglejärjestöstä. Tunnin aikana sai hyvän käsityksen rodun historiasta, käyttötarkoituksesta, jalostuspainotuksista, nykytilanteesta sekä haasteista rodun parissa.
Kahden päivän rupeaman päätteeksi oli tentti, jonka tuloksia odotellaan...
Yksi reissun kohokohtia oli päästä tapaamaan ja rapsuttelemaan rakasta etelän sijoituspoikaa Celoa. Celo jo lentokentällä kiipesi syliin ja sylissä olisi viihtynyt vaikka koko ajan kun oltiin tekemisissä. Aika liikuttavaa on aina kun pitkästä aikaa nähdään :)
Tässä ensin pari epäselvää kännykuvaa sisältä, sekä muutama aurinkoinen kuva ulkoa kera Saijan nauravaisen Kiprin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti