Tervetuloa Suomeen Ibarette ja Idefix!

Pikainen kuvaraportti eilen maahantulleista pikkuisista. Muutakin tarinaa on jäänyt postaamatta. Pikainen oli reissukin...Onhan se vähän syntiä matkata maailman romanttisempaan kaupunkiin alle vuorokaudeksi (eikä ollut ensimmäinen kerta...), mutta jospa joskus pääsisi Ranskaan ihan rentoutumaankin. No, matka osoittautui sen veroiseksi ja mukaan tarttui reippaat sisko ja sen veli :)

Villoja ja koiria.

Veli vasemmalla, sisko oikealla.

Äiti ja tytär.

Iskä oli sen verran vauhtipäällä, että parempaa kuvaa ei löydy.

Sijoituskoti narttupennulle

Noin kuukauden päästä on tulossa narttupentu Suomeen ja mahdollisesti se on vailla sijoituskotia. Emä on puolipitkäkarvainen ja isä lyhytkarvainen. Kysy lisää: sanna.tapaninaho@gmail.com.

MyDogDNA tulokset!

Vihdoin tulokset tuli. Niitä on tässä pari päivää ihmetelty ja tulossivustoon netissä tutustuttu. Ihan ongelmitta ei ole tämä systeemi mennyt, mutta ajan myötä varmasti kehittyy ja ongelmat ratkaistaan. 

Testatuista perinnöllisistä sairauksista ei tähän mennessä löytynyt rodusta yhtään sairasta (eikä kait kantajiakaan). Hyvä niin. Erittäin rotuspesifejä nuo testit kyllä on, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä esille tulee kun koiria enemmän testataan. Testivalikoima myös todennäköisesti muuttuu ajan kanssa.

Sarulle tuli kaikista tutkituista sairauksista tulos: normaali. Celolla oli yhden sairauden kohdalla kommentti "no call" eli sen suhteen testi ei onnistunut. Testi pitää onnistua 98-99 %, että sitä voidaan pitää luotettavana. Muut tuloksella: normaali.  

Perinnöllisten ominaisuuksien listassa testi kiharasta karvasta ei onnistunut myöskään Celolla jostain syystä. Sarulla kaikki onnistui. Jos haluaa saada nuo epäonnistuneet uusittua, tarvitsee lähettää uusi näyte. Perinnöllisistä ominaisuuksista kumpikaan ei esim. kanna rodussa esiintyvää töpöhäntägeeniä eikä e/e -keltaista.

Terveysindeksit koostuvat 60 % perinnöllisten sairauksien osalta esille tulleista tuloksista ja 40 % monimuotoisuudesta. Kun Sarulla ja Celolla sairauksista ei tullut mitään ilmi, koostuu tuo indeksi pelkästään monimuotoisuudesta. Indeksi muuttuu rotukohtaiseksi kun lisää tuloksia saadaan. "Tutkijalla"-tulos kuulemma vaikuttaa paljonkin jos sellainen on tullut eli tuloksessa on jotain mikä vaatii tarkempaa tutkimista.

Itseä eniten tässä kiinnostaa monimuotoisuus. Kun rodusta on vain vähän tuloksia saatavilla, verrataan myös monimuotoisuutta kaikkien testattujen koirien kesken. Mielenkiintoista nähdä mikä on rodun tilanne kun saadaan lisää koiria testattua. Celon monimuotoisuus on kyllä hyvä, Sarulla keskitasoa, mutta nämä tulevat muuttumaan jonkun verran kun lisää koiria testataan.

Kun keksitään jalostustoimikunnassa miten tulokset saadaan järkevästi julkistettua, tulee molempien tulokset sinne.

Voihan vitonen

Käytiin Sarun kans Okk:n agikisoissa 6.6. juoksemassa kaksi starttia. Vitosputki jatkui eli nyt meillä on neljä vitostulosta peräkkäin. Pienestä on siis jäänyt kiinni nollatulos monta kertaa. No vaihtelun vuoksi toiselta radalta tuli sitten hylky. Ensimmäinen rata (tuomarina Katariina Virkkala) oli helppo, mutta ennen toiseksi viimeistä estettä putkea jäin sen verran jälkeen, että Saru meni juuri putken ohi vasemmalta puolelta eli siitä tuli kielto. Muuten ihan sujuva rata paitsi pieni turha mutka 14. ja 15. väliin.
 

Tulostaululta napattu kuva ekan radan ratapiirroksesta.

Ihan ok aika kuitenkin mutkista huolimatta.

Ennen toista rataa pitikin sitten piipahtaa maksamassa osallistumismaksu kun olin kuvitellut, että meillä on kaksi ilmaiskisalippua. Se, että kisat alkoivat medeillä ja lähdettiin ensimmäisenä, osoittautuikin hyväksi asiaksi. Ei muuta kuin suorituksen jälkeen autoon ja lähimpään maksupaikkaan ja kuitin kanssa takaisin...Ihan hyvin ehdittiin.

Toinen rata (tuomarina Vesa Sivonen) menikin sitten niin pieleen kun voi. 180 asteen käännökset Sarun kanssa aina vähän valuu ja nyt radalla oli aluksi suorassa linjassa ennen käännöstä hyppy, rengas ja pituus. Kun yritin kääntää sitä tiukemmin sainkin käännettyä liikaa ja yksi hyppy jäi välistä ennen putkea. Sarulla ei oikein ollut vauhtia tällä radalla ja oma rytmitys meni myös sekaisin. Pujottelussa leikkasin liian läheltä takaa ja vedin Sarun pois pujottelusta. Ehdittiin vielä yksi putkihylky tehdä samalle radalle. Ei ollut oikein yhteistä säveltä koko radalla.

Ihmetytti Sarun hitaus toisella radalla. Ensimmäiselläkään vauhti ei ollut ihan sitä mitä viime kisoissa. Sillä on kyllä aika huono kuuman sietokyky. Kovia helteitä täällä olikin ollut jo jonkun aikaa ja kerran lyhyellä lähimetsälenkillä se meni välillä varjoon makailemaan. Lenkit onkin tehty pääasiassa viileinä aikoina tai sitten koirat on päässeet uimaan. Sitten muistui mieleen, että sen juoksukin loppui vain kuukausi sitten. Mitään valeraskausoireita sillä ei ole ollut, mutta voihan sekin vaikuttaa.

Viherpeukalointia ja vierailua

Kesä eteni vauhdilla kun alkuun pääsi ja kukkaloistoakin on jo meidän pihalla nähty. Yllä olevien kuvien välillä on vain 1,5 kuukautta! Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa tulppaanien sipuleita ja kyllähän niitä nousikin. On ne kyllä kauniita kukkia. Usea taimi jäi kuitenkin tyngäksi. Liekö juuri niiden päälle talvella kinostettu lumi oli niiden tuho.

 

Omenapuukin jo kukki ja ehti tiputtaakin kukkansa. Viimevuotisia kuvia katselemalla selvisi, että kukinta oli nyt noin kaksi viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Usean viikon ajan päivälämpötilat on olleet 20 ja 30 asteen välillä, joten eipä ihme. Seuraavaksi sitten odotellaan satoa. Vielä voi nauttia kauniista kukista kuvina. Kukkien tuoksukin oli kyllä huumaava.

Omenapuu on tämän viherpeukalon ensimmäinen pihalla kasvava kasvi. Kukkiakin on aiemmin ollut vain ruukuissa. Omenoita on tullut mukavasti monena vuonna. Röyhähtämään puu pääsi sen verran, että harvensin sitä vihdoin tänä keväänä. Entinen naapuri puun lahjoitti neljä vuotta sitten ja onneksi ei kärsinyt siirrosta vaan on ollut satoisa.

Vuosi istutuksen jälkeen toukokuussa 2010.

Toukokuussa 2013.

Peukalot on päässeet sen verran vihertämään, että tänä kesänä kokeilen auringonkukkien, kesäkurpitsoitten ja persiljan kasvatusta. Kuuma alkukesä vauhditti taimien kasvamista ja pian nuo saakin jo maahan istuttaa. Auringonkukkia on parisen kymmentä, kesäkurpitsoita viisi taimea ja persiljaa viidessä ruukussa. Ei taida jäädä kaikki tähän pihaan :)

Neiti kesäheinä Helka oli hoidossa ilostuttamassa meitä pari päivää. Kuumat päivät vei sen verran koirien voimia, ettei ollut niin villi meininki kuin viimeksi helmikuussa. Vähän toki piti kisuta kuitenkin.

Noin 22 vuotta sitten...

...kotiin tallusteli ensimmäinen koirani Quizas Old Maid ("Kitsas Vanha Piika") eli Ronja! Pitkän väännön jälkeen sain koiran, jota olin aina toivonut. En voi muistaa mistä koirarakkaus olisi alkanut, taitaa olla kirjoitettu geeneihin.

Mummolan pitkäkarvainen collie Sabi vaikutti rotumieltymyksiin alussa. Omanarvontuntoisempaa ja älykkäämpää koiraa sai hakea. Sabi autteli lehmiä paimentamalla tilan töissä ja toimi myös pihan vahtina. Collie sittemmin jäi, mutta rotumieltymykset on pyörineet pääasiassa paimenkoirien puolella varmaankin Sabin ansiosta.

Mummolan Sabi vuonna 1984.

Ronja oli luonteeltaan hyvin haastava tapaus. Älykäs kuin mikä, mutta terävä, varautunut ja hermoissa oli puutteita. Koulutusta tosin auttoi (suunnaton) ahneus, taistelutahto ja pallokin kelpasi palkaksi. Varsin voimakastahtoinenkin Ronja oli, mutta taisipa se saada osansa myös kokemattoman nuoren ensimmäisenä koirana...Siitä (ja alkuperäisistä aikomuksistani) huolimatta kuitenkin kisattiin ja saatiin tuloksia aikaan. Aluksi oli tarkoitus vain lenkkeillä, käydä tottelevaisuuskoulutuksessa ja ehkä muutamassa näyttelyssä. Toisin kävi kun sana agility-nimisestä harrastuksesta kiiri ja naapuruston suursnautseri Iita ja partacollie Mali omistajineen aloittivat harrastuksen. Agilityn pariin sitä itsekin tiensä löysi ja alun nikottelun jälkeen jopa kilpailut alkoivat kiinnostaa. Agility vei mukanaan mukavana yhteisenä harrastuksena.

Barffausta 90-luvulta. Ruoka maittoi ja syötävää helposti löytyi vaikka lumen alta.

Koiramaailman nurjaan puoleen sain heti tutustua kun Ronjalla todettiin kaihi parivuotiaana. Vastauksen, "ehkä vuoden päästä" kysymykseen: "milloin se aikaisintaan alkaisi vaikuttaa näköön?", eläinlääkäriltä saatuani olin kyllä murheissani. Kyseessä oli pitkään odotettu ensimmäinen koira ja juuri oltiin päästy koukuttavan agilityn kisaamisen makuun. Jos Ronjan näkö olisi mennyt, ei olisi ollut mitään takeita, että se olisi kyennyt tämän puutteen kanssa edes elämään. Onneksi kaihi ei näköön ikinä vaikuttanut! Liekö belgeillä kaihi yleensäkin etenemätöntä lajia. 

Parhaimpina saavutuksina Ronjan kanssa saavutettiin agilityvalion arvo, Joukkue-SM pronssia, 2 piirinmestaruutta, Pedigree Pal-cupista tuli pari sijoitusta finaaleissa asti ja joitain eri yhdistysten Vuoden agilitykoira-sijoituksia. Tokossakin kisattiin, mutta Ronjan ailahtevaisuudesta johtuen oma motivaatio loppui. Avointa luokkaa pidemmälle ei varmaan oma mielenkiinto silloin olisikaan riittänyt ja kun tulostaso vaihteli niin paljon eri päivän mukaan, jätettiin tokokisailu parhaimpina saavutuksina kaksi avoimen luokan ykköstulosta. Jälkeä harrastettiin myös niinkuin kaikkien muidenkin koirien kanssa on tullut tehtyä, mutta Ronjan paha paukkuarkuus ei jättänyt vaihtoehtoja kilpaillako vai ei.

Ylpeä SM-mitalisti.

Ohessa myös muutamia skannattuja ja pikakäsiteltyjä kuvia kisoista ja reissuista. Kuvista voi todeta kuinka laji on muuttunut! Maksien hypyt ei onneksi ole enää 75 cm eikä varmaan (ainakaan toivottavasti!) kukaan enää treenaa betonilla...:/

Epikset muistaakseni meidän ensimmäisellä treenihallilla. Pohja ei ihan paras mahdollinen...:/ Betonin päällä saatettiin myös käyttää kovaa ja liukasta viiramattoa.

Viralliset kisat Rovaniemellä 20.-21.6.1992. Pohja ok vaikka taisi olla kovahko, mutta tuo pujottelu etualalla näyttää aika mielenkiintoiselta :D. Mitenkähän esim. pienet koirat pystyivät pitämään rytmiä hyppiessään pohjalaudan yli...keppien välit myös näyttää tosi lyhyeltä. Pöytä oli hyvin yleinen este ja jopa maassa makaavaa litteää taukoruutua näki. Tai siis ei sitä välttämättä esim. ruohon seasta oikein aina edes nähnyt. Siinä meni aika reippaasti aikaa kun koiraa siihen keskelle koitti asetella. Nykyään lajin luonne ei ihan salli sellaista säätämistä :)

Estevälit taisi olla keskimäärin pitempiä kuin nykyään. Ronja oli todella irtoavaa ja estevarmaa tyyppiä ja loppusuorissa siitä oli etua. Putkihulluna koirana saattoi vaan sitten irrota radan toiseen päähän vaikka vain sivusuunnassa näkyvään putkeen.

Pedigree Cupin osakilpailu Kempeleessä 30.7.1995.

Agikisareissuja tuli tehtyä enemmän kuin tarpeeksi ja silloin tällöin mielessä soi biisin sanat: "Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna en muista missä..." Mikkelissä nimittäin käytiin täältä Oulun kupeesta ihan vain päiväseltään kisaamassa ja vain yhden startin. Kaikenmaailman yöpymisvirityksiäkin reissuissa nähtiin mm. eräällä reissulla pienen mökin lattia oli täynnä makuupussimajoittujia. Ihmettelen näin jälkikäteen miten niin koiraepäsosiaalisen Ronjan kanssa tällaiset reissut yleensä onnistui :D Samoin sellaiset "yhteistreenit" kun mentiin sikin sokin esteitä ja A-esteen harjalla saattoi tulla toinen koira vastaan...Vaikka monia asioita noilta ajoilta muistelee lämmöllä niin ihan kiva, että nykyään meininki on kontrolloidumpaa ;) Ja turvallisuusnäkökohdat on huomattavasti paremmin huomioitu.

Pyhäsalmen kisareissulta elokuussa 1994. Reissukavereina pumi Pessi (Napos Feledekeny) ja briardi Kito (Hanumanin Rosita).

"Pikkuveli" Aten kanssa vuonna 1996.

13-vuotias Ronja viimeisenä kesänään vuonna 2004 grillivahtina.

Noin 1 vuotta sitten...

...syntyi pikku-Helka Ranskassa. Onnea Helkalle! Kauhean nopeasti on aika mennyt ja Helkaa on matkan varrella aika usein päässyt näkemään. Valitettavasti ajan kulku ei ole auttanut Helkan takajalkojen kanssa vaan ongelma on ajan myötä pahentunut. Ongelma on nimeltään yliliikkuvat kintereet. Yliliikkuvuutta on muissakin nivelissä, mutta kintereissä selkeästi eniten. Saa nähdä miten lääketiede voi tässä auttaa kun Helka on kasvanut ja kehittynyt enemmän. Leikkauksiakin kuulemma tehdään.

Kuva: Reetta Sankala