4.6.13

Viherpeukalointia ja vierailua



Kesä eteni vauhdilla kun alkuun pääsi ja kukkaloistoakin on jo meidän pihalla nähty. Yllä olevien kuvien välillä on vain 1,5 kuukautta! Viime syksynä istutin ensimmäistä kertaa tulppaanien sipuleita ja kyllähän niitä nousikin. On ne kyllä kauniita kukkia. Usea taimi jäi kuitenkin tyngäksi. Liekö juuri niiden päälle talvella kinostettu lumi oli niiden tuho.



 



Omenapuukin jo kukki ja ehti tiputtaakin kukkansa. Viimevuotisia kuvia katselemalla selvisi, että kukinta oli nyt noin kaksi viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Usean viikon ajan päivälämpötilat on olleet 20 ja 30 asteen välillä, joten eipä ihme. Seuraavaksi sitten odotellaan satoa. Vielä voi nauttia kauniista kukista kuvina. Kukkien tuoksukin oli kyllä huumaava.


Omenapuu on tämän viherpeukalon ensimmäinen pihalla kasvava kasvi. Kukkiakin on aiemmin ollut vain ruukuissa. Omenoita on tullut mukavasti monena vuonna. Röyhähtämään puu pääsi sen verran, että harvensin sitä vihdoin tänä keväänä. Entinen naapuri puun lahjoitti neljä vuotta sitten ja onneksi ei kärsinyt siirrosta vaan on ollut satoisa.

Vuosi istutuksen jälkeen toukokuussa 2010.



Toukokuussa 2013.

Peukalot on päässeet sen verran vihertämään, että tänä kesänä kokeilen auringonkukkien, kesäkurpitsoitten ja persiljan kasvatusta. Kuuma alkukesä vauhditti taimien kasvamista ja pian nuo saakin jo maahan istuttaa. Auringonkukkia on parisen kymmentä, kesäkurpitsoita viisi taimea ja persiljaa viidessä ruukussa. Ei taida jäädä kaikki tähän pihaan :)


Neiti kesäheinä Helka oli hoidossa ilostuttamassa meitä pari päivää. Kuumat päivät vei sen verran koirien voimia, ettei ollut niin villi meininki kuin viimeksi helmikuussa. Vähän toki piti kisuta kuitenkin.



Ei kommentteja: