Näytetään tekstit, joissa on tunniste reisiluun pään poistoleikkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reisiluun pään poistoleikkaus. Näytä kaikki tekstit

15.6.12

Ultrasound makes (almost) no sound, but it makes sense

Otsikossa ei oo kyllä järkeä, mutta tällainen tällä kertaa :D Ennen ultraääniin sukeltamista aloitetaanpa aikaisemmista käänteistä.

Pira on nyt saanut Forthyron -nimistä lääkettä parisen kuukautta. Heti lääkityksen alettua sen olossa huomasi parannusta, mutta pian hyvä vaikutus heikkeni. Kysyin lupaa saada nostaa annostusta ennen kontrolliverikokeita kun näytti, että aloitusannos on aivan liian pieni. Uudella annostuksella mentiin reilu kuukausi ja otettiin kontrolliverikokeet. Pira piristyi selvästi lääkityksen myötä ja muutenkin tyytyväisemmän oloinen se on ollut. Mitättömiin ääniin reagoiminen myös vähentyi selvästi.


Kontrolliverikokeissa kilppariarvot ei lääkärin mielestä silti olleet niin hyvät kuin pitäisi. Ne on parantuneet vain hyvin vähän oireiden helpottumisesta huolimatta. Yleensä kuulemma koiralla arvot pomppaa selvästi parempaan suuntaan lääkityksen alettua. Lisäksi Pira on ennemmin lihonut vielä lisää kun aineenvaihdunnan pitäis nopeutua ja ylimääräisen nesteen ja rasvan pikkuhiljaa poistua. Valeraskausoireitakin sillä on ollut selkeästi. Se ensisijaisesti etsii sopivaa pesäpaikkaa tunkemalla itseään kaikkiin mahdollisiin koloihin ja kaivelee kuoppia kuusien alle yms. Kova tohina päällä :) Toisinaan sillä on ollut myös vatsan alueella tosi tiukat lihakset/suolisto tiukkana/jumissa tms. Lisäksi jotain muuta epämääräistä oireilua. Tästä johtuen lääkäri oli sitä mieltä, että kannattaisi ultrata varsinkin munasarjat kystien poissulkemiseksi jos joku muu häikkä sotkis tässä vielä.

Tänään käytiin ultrailemassa sitten Piralta kaikki sisäelimet ja hyvältä sisuksissa näytti :) Ultrannut lääkäri tuli siihen tulokseen, että kilppariannostus ei varmaan vaan ole vielä tarpeeksi kohdillaan ja annosta nostettiin hieman. Kontrolli sitten taas kuukauden päästä. Jospa nuo loputkin oireet helpottais kun annostus saadaan oikeaksi ja lääkitys alkaa kunnolla tehota sekä kun valeraskausoireet hellittää. Annostus on nyt Forthyron 200 mikrog, 1 tbl aamuin ja illoin.

Toinen ultrattu kohde tällä viikolla oli Renen sydän. Vuosi sitten se ultrattiin selkeästi kuullun sivuäänen takia ja ohjeissa oli, että kontrolli kannattaa tehdä 6-12 kk kuluttua. Muutaman ensimmäisen selvästi lämpimämmän päivän aikana Rene liikkui sen verran haluttomammin, että ajattelin olevan järkevää ultrata nyt se sydän uudestaan. Hyviä uutisia tuli Renellekin eli läppävika ei ollut pahentunut ollenkaan. Renellä läppävika vaikuttaisi olevan hitaasti etenevää eli pariin vuoteen ei pitäisi ainakaan sydämestä johtuvia oireita tulla. Hienoa! Kävinkin ostamassa vihdoin Furminaattorin ja pikatestauksen perusteella on maineensa väärti! Eli karvat lähtee nyt varsinkin Reneltä, jotta sille ei tulisi niin kuuma kesän aikana.

Rene pääsi myös osteopaatin käsittelyyn kun Markus Laios oli täällä pohjoisessa muutaman päivän koiria hoitamassa. Mukava oli kuulla sama mitä itsekin olen ollut mieltä eli että Rene on selvinnyt vaativasta lonkkaleikkauksesta tosi hyvin. Toki lantiossa ja muuallakin jumeja oli, mutta molemmissa takajaloissa on hyvät lihakset ja se käyttää myös leikattua jalkaa tehokkaasti.

Hyviä terveysuutisia siis tällä kertaa!


30.1.12

Herra Cee mietteliäänä. Kuva: Saija Niemi.















Celolta kuvaterveisiä.

Renen viiden kerran vesiterapiasarjakortti on nyt käytetty ja pidetään ainakin vähän aikaa taukoa kahlauksista. Hanki tarjoaa jossain määrin kuntoutusapua ja edistyminen leikatun jalan käytössä on ollut tosi hienoa. Nyt Rene liikkuu pääasiassa ravaamalla peitsailun sijaan. Jihuu! Edistystä tapahtuu varmaan vielä jonkun verran, onhan leikkauksessa vasta noin 4,5 kk aikaa. Kauan siinä kestää, että lihakset saa palautettua ja totutettua uuteen tilanteeseen. 

En kadu hetkeäkään, että tuli valittua reisiluun pään poistoleikkaus proteesileikkauksen sijaan. Toivottavasti Rene pärjää mahdollisemman pitkään näin. Toisen lonkan tueksi se syö kerran kuussa annettavaa Trocoxil-lääkettä ja tuntuu riittävän ainakin nyt. 

Edistyksestä vielä sen verran, että Renen otsan vieno kukkaistuoksu on palannut :). Eli kivuttomalta ja mukavalta sen elämä vaikuttaa.

14.10.11

"Learning to walk again"

Kävelemään opettelemisvideo Foo Fightersilta

Sitten vähemmän mukavia uutisia...Renellä on edessä kävelemään opetteleminen kun se joutui reisiluun pään poistoleikkaukseen. Sen lonkat ei oo olleet hyvässä kunnossa aikoihin ja kun cartrophen-pistokset ei tarpeeksi auttaneet päätin kokeilla kesällä Acell-kantasoluhoitoa (niveleen ruiskutetut sian kantasolut houkuttelevat nivelen omat kantasolut kasvattamaan uutta rustoa) kun kuulin siitä hyviä kokemuksia. Piralle tehtiin sama hoito olkapään lievään nivelrikkoon. No, Piralle hoito tepsi ja huomasin pian muutoksen sen lihastasapainossa ja liikkumisessa eli nivelrikko oli sitä vaivannut myös, mutta nyt tuli onneksi apua.

Renellä ei käynyt yhtä hyvä tuuri vaan se jätti pikkuhiljaa hoidetun jalan kokonaan pois käytöstä. Monen monta vaihetta ja käännettä ehti tulla ennenkuin saatiin synkkä tuomio: jalasta ei saa toimivaa ilman leikkausta. Vaihtoehdot oli siis leikkaus tai lopetus :( Kun aloin kartoittaa leikkausvaihtoehtoja kävi selväksi, että proteesileikkaus olisi parasennusteisin. Siitä enemmän selvää ottaessa alkoi kuitenkin tuntua, että se ei ole meille vaihtoehto monestakaan syystä. Proteesin paikalla pysyminen ei ole varmaa ja leikkaus on tosi kallis ja vaatisi useita reissuja etelään. Proteesileikkauksia ei tehdä monessa paikassa, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Ja todennäköisesti toinenkin lonkka joudutaan myöhemmin leikkaamaan.

Olin ollut sellaisessa käsityksessä, ettei Renen kokoiselle koiralle reisiluun pään poistoleikkauksia mielellään tehtäisi (parin lääkärin kommentin perusteella). Hyvin epätoivoisia hetkiä tuli vietettyä miettiessä mitä tekisi. Terveempi lonkka oli ollut jo ylimääräisessä rasituksessa kun Rene kinkkasi kolmella jalalla jonkun aikaa. Jos toinen leikattaisiin joutuisi se käytössä oleva takajalka vielä jonkin aikaa ottamaan lisäpainoa.

Päädyin sitten reisiluun pään poistoleikkaukseen kun kuulin, että isojakin koiria on saatu kuntoon sillä menetelmällä eikä leikannut lääkäri nikotellut ollenkaan kysyessäni tästä mahdollisuudesta. Haava parani tosi hyvin ja tikkien poiston jälkeen on aloitettu kuntoutus joka on alkanut jo tuottaa tuloksia. Hitaassa kävelyssä Rene käyttää jo hyvin jalkaa, mutta nostaa sen ylös heti kun haluaa liikkua nopeampaa. Uskoisin, että hiekkarinnettä ylös kampeaminen on ollut yksi tehokas keino lihasten kehittämisessä. Lisäksi kävelytän sitä hitaasti tasaisella maalla ja hiekkarinnettä sivusuunnassa. Kaikki mahdolliset kivet ja pienet nyppylät käytetään myös hyväksi kiipeilypaikkoina. Onneksi Rene on aktiivinen luonteeltaan, joten kuntoutus on sille ihan mieluista varsinkin kun kehuu ja palkkailee makupaloin välillä.

Tässä kävelynäyte kuntoutuksen alussa kun tikit oli juuri poistettu

Seuraavat pätkät on otettu kun kuntoutusta on tehty kaksi viikkoa
Kävelee 
Kiipee

Tasapuolisuuden nimessä muiltakin viimeaikaisia liikkeitä
Sarun levottomat jalat 
Pira tykkää noutaa varsinkin silloin kun saa juosta tarpeeksi kauas

Reneltä löytyi myös sivuääni sydämestä...Sydän on nyt ultrattu eikä tällä hetkellä aiheuta mitään oireita, mutta tilannetta pitää tarkkailla. Diagnoosi: "3/6 systolinen sivuääni, rytmi ja syketiheys normaalit, ei vajaatoiminnan merkkejä. Ultraäänessä tyypilliset läppävikamuutokset, kammion supistuvuus hyvä. Kontrolli 6-12 kk kuluttua." Tästä ei välttämättä tule mitään vaivaa ja jos tulee niin lääkkeitä löytyy auttamaan.

Lisää terveysuutisia. Rene ja Pira kävi silmäpeilauksessa viime viikolla ja terveet silmät on molemmilla edelleen. Alunperin oli tarkoitus peilata ne vielä vähän kypsemmällä iällä rodun terveystilanteen kartoituksen vuoksi, mutta käytin sen takia jo nyt kun yksi kaihiepäilys löyty rodusta ja on hyvä kartoittaa tilannetta samantien. Pahin kaihiriski pitäisi ainakin olla jo ohitettu. Celokin kävi vasta ja sen verkkokalvolla näkyi vielä kolme pientä pistettä,jotka aiheuttavat edelleen MRD-diagnoosin. Samaan diagnoosiin sisällytetään vielä 10 poimuakin, joten hyvin lievää laatua tämä Celolla on eikä MRD vaikuta muutenkaan näköön millään tavalla.

Hurjaa vauhtia töppösissä oli muutamalla pyrtsillä kun agilityn MM-kisoista tuli medien yksilökisassa neloisvoitto rodulle! Thomas ja Curly olivat myös medien joukkuekisan voittaneessa Ranskan joukkueessa. Aivan mahtavaa oli seurata livenä kisoja netistä. Vuonna 2003 kun olin rotuun tutustumassa Ranskan erkkarissa ja loppumatkasta myös MM-kisoissa, näin Silvian ja La:n radalla livenä samaisessa paikassa ja se oli henkeäsalpaavan upean näköistä menoa. Kuuluisa saumaton yhteistyö ja liikunnan ilo loisti molemmista ja voittohan siitä silloin tuli.

Tässä vielä neljän parhaan tyylinäyte viikonlopulta
1. Ashley ja Luka 
2. Thomas ja Curly
3. Silvia ja La
4. Olga ja Brava