Näytetään tekstit, joissa on tunniste treffit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treffit. Näytä kaikki tekstit

23.6.17

Astutusreissu Kotkaan

Pentuesuunnitelmat heräteltiin uudestaan eloon pienen patistelun seurauksena ;) Aika tuntui muutenkin sopivalta ja nyt oli mahdollista käyttää todella mukavaa nuorta pyrriherraa. Ennen juhannusta reissattiin siis Sarun kanssa Kotkaan Sammya (Winecup Dragon Master de Bien-Aime) tapaamaan.

Tarkemmat tiedot Pentuja-osiossa

Kiitokset Seijalle ja Oskulle tästä mahdollisuudesta sekä kaikesta muusta reissun aikana!

Muutama reissukuva ohessa.



















23.10.16

Pikareissuja

Syyskuun alussa käytiin Sarun kanssa treffaamassa vihdoin kahta Celon poikaa. Lauantaina tavattiin Kuopiossa pieni suuri mies Jeti (Kivasti Liian Viilee), Tiina ja Mikko.

Jeti & Saru




Seuraavana päivänä pyörähdettiin Joensuussa luonnetestissä. Pikaisemmaksi jäi käynti kuin olisin uskonut...Ehdittiin toki tutustua kivoihin tuomareihin, leikkiä hanskalla, lisäksi Saru sai järkyttyä kelkasta, vähän haukahdella ja muka murista hyökkäävälle tuomarille (ja todeta se kuitenkin kivaksi tyypiksi), säikähtää haalaria (todeta sekin vaarattomaksi), säikähtää tynnyriä ja nippa nappa tutustua siihen vähän haistamalla. Päätettiin kuitenkin keskeyttää testi kuormittumisen takia. Vähän kerrassaan päästiin eteenpäin, mutta turha oli enää kiusata koiraa. Yllättävän paljon Saru kuormittui heti kelkasta kun muussa elämässä on perusreipas. Normielämässä sitä auttaakin paljon se, ettei se jännitä vieraita koiria, paikkoja eikä ihmisiä. Pehmeäkään se ei ole. Toki esille on tullut se, että keskittymiskyvyssä on toivomisen varaa ja se on sellainen iloinen häseltäjä. Kaikki on vaan niin mukavaa.








Rauhoittumisen kanssa ei kyllä varsinaisesti ole ongelmaa ja Saru vajoaakin usein melkoisiin tiloihin kun vähän rinnasta rapsuttaa :D





Testistä ajeltiin vähän matkaa ja tavattiin tuulitukka Hemmo (Kivasti Ota Mut Kiinni) ja Riikka. Koirilla olisi riittänyt leikkiä ja emännillä juttua useammaksikin tunniksi, mutta kotimatka painoi päälle. Kiitokset treffeistä kaikille!




Pari viikkoa Itä-Suomen reissun jälkeen oli vuorossa pikareissu Rovaniemelle. Siellä nähtiin Reta joka oli hieman aikuistunut viime näkemästä. Innokkaalle schipperkepojalle osasi jo neitimäisesti ilmaista, ettei takapuolen haistelu ole soveliasta. Välillä piti kieppua maassa pentumaisesti kuitenkin.



4.10.11

Kuulumisia

Pitkä aika on kulunut viimeisestä postauksesta. Paljon on kyllä tapahtunut, aloitetaan vanhemmista ja positiivisemmista uutisista. Elokuussa treffattiin viime vuoden tapaan Sarun ja Minnan Lenin saksalaiset veljet Gaius ja Emil. Pojat mökkeilevät omistajapariskuntansa kera kesäisin Pirkanmaan suunnalla ja nyt saatiin samaan yhdistettyä myös treffit Gatun ja Follen kanssa. Muutamia muitakin pyrtsi-ihmisiä oli paikalla.

Saru oli onnensa kukkuloilla kun sai tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin. Varsinkin Follen kanssa leikit sujui samalla aaltopituudella. Gatuakin piti tietenkin juoksuttaa. Jaanan Katla holsku oli myös erittäin mieluinen kaveri. Hauska ja persoonallinen tyyppi Katla kyllä on.

Molemmat Gatu ja Folle vaikuttivat tasapainoisilta ja avoimilta koiran aluilta. Folle on enemmän hulvaton kyllä ja ulkoisesti ovat hyvin eri tyyppisiä. Voisin veikata, että Gatu on tuosta yhdistelmästä niin "lyhytkarvatyyppinen" kuin voi olla. Kevyt parta löytyi, mutta muuten karva oli yllättävänkin lyhyttä ja korkeahkoraajainenkin oli. Paino sanalla oli, karvaa taitaa tulla vielä kuitenkin lisää ja mittasuhteet voi muuttua.

Kiitokset kaikille mukavasta päivästä! Jaanalle myös yösijasta. Alla muutama kuva viikonlopulta. Lisää löytyy kuvagalleriasta.