16.7.12

Mielen muutoksia

Mielensäparantaja


Kesä!
Kesä(loma) on jo pitkällä vaikka aluksi tuntui kelien puolesta, että liekö kesää tuleekaan varsinkin kun vertaa pariin viime kesään. No eipä tarvinnut töissä hikoilla kun oli sen verran viileää ennen loman alkua. Koirien kannalta varsinkaan superhelteitä ei kaipaa, mutta itsekään en niistä niin välitä. Ja kun ohjelmassa tälle kesälle on ollut pientä pintaremonttia sekä sisällä, että pihalla, on kelit olleet ihan ok.

Kesän tuntomerkkejä on myös olleet perinteiset käärmehavainnot ja verijälkeily. Ensimmäisen käärmehavainnon teki Saru tökkäämällä etutassuilla ison käärmeen sekä multapaakun ojaan. Taisi olla onneksi käärme jo menossa pakoon Sarun eleistä päätellen. Onneksi. Vähempi niitä onneksi muutenkin on tänä kesänä eteen tullut.

Remonttitouhut on edenneet hitaasti, mutta varmasti. Muutamia mutkia on tullut matkaan ja on pitänyt säätää jos minkä asian kanssa, miettiä asioita moneen kertaan ja muuttaa mieltäkin. Aika ei ole ehtinyt käydä pitkäksi! Remontin tuloksena onneksi saadaan mm. koiraystävällisempi lattia. Rumaksi kulunut, kova ja liukas parketti ei ole meidän mieleen. Parketin päälle tulee miellyttävä ja tukeva muovimatto. Malleissa on nykyään paljon valinnanvaraa ja mieluinen löytyi. Yhdistyshommiakin on luvassa heti kun aikaa jää istua koneella enemmän.

Terveyspäivitystä
Piran kilpparikontrolli osoitti nyt, että annostus on sopiva ja sen vointi on tehnyt samaa, joten samalla annoksella jatketaan nyt. Se on ollut tosi tyytyväinen, oikea kestohymy naamalla joka päivä ja virtaa sopivasti. Pirasta on myös tullut selvästi seurallisempi, mikä on tosi hyvä juttu kun se on ollut aina suhteellisen itsenäinen ja suorastaan erakko. Laihtuminenkin on lähtenyt hyvin käyntiin.

Rene menee keskiviikkona lonkkakuviin. Sen liikkuminen on kaikesta huolimatta ajoittain sen verran halutonta, että haluan tarkistaa leikkaamattoman lonkan tilanteen. Sydämestäkään kun ei vikaa löytynyt eikä tehokas Trocoxill-lääke välttämättä Reneä tarpeeksi auta kun sen nivelrikko on ollut niin voimakkaasti etenevää.

Neiti H
Eikä tässä vielä kaikki. Keväällä kiinnostuin eräästä tulevasta pentueesta ja kirjoittelin kasvattajalle ennen pentujen syntymää. Mitään ei kuulunut ja jossain vaiheessa laitoin uuden viestin, että olisikohan mahdollisuuksia saada pentua tuosta pentueesta. Tuli välissä mietittyä muutenkin koko touhun järkevyyttä ja ehdin jo ajatella, että onneksi vastausta ei kuulunut kun ei ole sijoituskotiakaan ja voi sitä säätämistä tuomisten kans yms.

No asiat eteni kuitenkin siihen vaiheeseen, että Neiti H tulee ensi viikonloppuna Suomeen! Pentu tulee olemaan lk tai ainakin llk ("lähes lyhytkarvainen" :D) pyreneittenpaimenkoira. Kasvattajan (maanviljelijä) kiireistä johtuen asiat on varmistuneet hitaasti ja huomenna vasta pääsen maksamaan liput ja reissuun lähtö on jo perjantaina. Onneksi oikein hyvältä vaikuttava sijoituskotikin on löytynyt, joten turvallisin mielin voin lähteä pentua hakemaan. Ei siis ole vaaraa, että se jäisi itselle...Jotain jännittäviä hetkiä tosin saattaa tulla matkan varrella kun lähden matkaan jälleen yksin ja täytyy ajella vuokra-autolla pitkin maaseutua. No ennenkin on näistä omatoimireissuista selvitty vähemmillä tai enemmillä kommelluksilla höystettynä!



Ei kommentteja: